torstai 23. lokakuuta 2014

SARJAKUVA

Tehätävänä oli tehdä oma versio sarjakuvastripistä. Alla työmme hedelmä ja alkuperäinen sarjakuvastrippi.





keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Asuinalueemme Petas

Petas on vuonna 1950 rakennettu asuinalue, ja tästä se alkaa. Petaksen alkupäässä se jakautuu moneen eri tienhaaraan, jotka johtavat kukin asuinalueelle ja Petaksen päätepysäkille. Jokaisen tien varrella on omakotitaloja. Petaksen suurin osa taloista on vanhempia, mutta muutamalle tontille on rakennettu uusia taloja. Punaisella nuolella tarkoitamme Petaksen päätietä, joita pitkin kulkee myös bussilijat 2, 48, 38 ja 37. Kun jatkaa tätä  päätietä pitkin, tien varrella tulee muutamia pikkuteitä, joiden varrella asuu n. 3-5 taloutta. 



Tässä on Petaksen päätepysäkki. Vaikka se onkin bussilinjoille viimeinen pysäkki, Petas ei lopu siihen. Se jatkuu kahteen tienhaaraan. Molempien teiden molemmilla puolilla on taloja. Vasemman tien lopussa on hevostalli. Petaksen loppupäässä on peltoa.


Petas on suurimmaksi osaksi metsää, mutta nyt 2014 vuonna Petakseen on tehty muutoksia junarataa varten. Lähin asema Petaksesta on Vehkalan asema. Se valmistuu vuoden loppupuolella. Petas on muuttunut paljon vuosien varrella. Ennen Petasta ympäröi metsät ja vain yksi tie vei pois Petaksesta. Nyt junarataa ja työpaikkoja valmistaessa metsää on kaadettu ja rakennustöiden ajaksi on tehty toinen hiekkatie, joka on toistaiseksi asukkaiden käytössä.

Vielä muutama vuosi sitten Petaksessa oli huonot internet- ja puhelinverkkoyhteydet. Vuonna 2014 rakennettiin Petakseen pylväs, joka parantaa yhteyksiä huomattavasti. Se on ollut nyt käytössä muutaman kuukauden ajan.

Petaksella on oma yhteisö, joka pitää huolta Petaksen asioista ja kunnosta, esimerkiksi pitämällä tapaamisia kaikkien asukkaiden kesken joka pidetään aina alkusyksystä. Petaksessa on myös pidetty siivoustalkoja roskaamisen vuoksi. Kaikki ovat tervetulleita osallistumaan niihin. Petaksen asukasyhdistys kerää myös rahaa joka kuukausi (10 euroa/per jäsen) Pääset tutustumaan Petakseen nettisivulle tästä. Petaksella on myös oma Facebook sivu, josta pystyy seuraamaan Petaksen tapahtumia, sen löytää täältä. Tässä vielä muutamia kuvia Petaksesta. 







For the Love of God, tässä on ihmisen pääkallo mikä on valettu platinasta ja mihin on upotettu 8 601 timanttia.













Hirst on yrittänyt rikkoa hintaennätyksiä mm. tällä teoksella The Golden Galf - tässä teoksessa on formaldehydiin säilötty vasikka lisätyillä kultasilla osilla.

 

 

DAMIEN STEVEN HIRST

Damien Steven Hirst on tunnettu englantilainen taiteilija. Hänet on tunnetaan muun muassa Luonnonhistoria-sarjasta, jossa hän esitteli formaldehydiin säilöttyjä eläimiä.

Shark84.JPG
The Physical Impossibility of Death in the Mind of Someone Living
Hän opiskeli Goldsmithsissa Lontoon yliopistolla. Damien luetaan Young British Artists- ryhmään, joka sai nimensä Saatchi Galleryn näyttelyjen mukaan.












 Yksi Hirstin kuuluisimpia töitä on vuoden -92 The Physical Impossibility of Death in the Mind of Someone Living joka koostuu formaldehydiliuokseen säilötystä nelimetrisestä tiikerihaista.





overview
Lullaby Spring
Hirstin teos Lullaby Spring huutokaupattiin vuonna 2007.  Teoksesta Damien sai 14,4 miljoonaa euroa. Tämä on kallein maksettu hinta hänen töistään. Tässä teoksessa on 6136 käsin maalattua pilleriä, teos kuuluu sarjaan "lääkekaappeja".











torstai 2. lokakuuta 2014


 

Pablo Picasso vuonna 1962Pablo Picasso

Oli espanjalainen kuvataiteilija.Hän oli myös monipuolinen graafikko ja kuvanveistäjä. Hän oli yksi 1900-luvun huomattavammista taiteilijoista. Erityisesti Picasso tunnetaan hänen sinisestä kaudestaan, kubistisen ja surrealistisen tyylin käytöstä sekä kollaasin ja assemblaasin käytöstä kuvataiteessa.



 Avigonin naiset. Maalaus esittää viittä alastonta naista.Varsinkin kahden oikealla olevan naisen kasvot on kuvattu voimakkaasti vääristyneinä, ja ne muistuttavat primitiivisiä naamioita.
Picasso Signatur-DuMont 1977.svg
Pablo Picasson signeeraus
Pablon veistos Chicagossa.

PicassoGuernica.jpg
Picasson kuuluisimpia maalauksia on Guernica.
 Guernica kuvaa inhimillistä kärsimystä ja sen aihe on peräisin espanjan sisällisodan aikana 26. huhtikuuta 1937 tapahtuneesta natsi-saksan ilmavoimien pommituksesta, joka tuhosi Baskimaalla sijaitsevan Guernican kaupungin lähes kokonaan.



Pablo Picasso syntyi 25.10.1881 ja kuoli 8.4.1973.
Hän eli 91- vuotiaaksi.