torstai 28. elokuuta 2014

Banksy

             

                                          BANKSY


Banksy on anonyyminä pysyttelevä graffiteja tekevä taiteilija. Hänet tunnetaan kaikkialla mailmassa töidensä takia. Hänen työnsä ovat usein poliittisia tai humoristisia. Englannissa graffitien maalaaminen on vakava rikos minkä johdosta Banksy on etsintäkuulutettu ja tämän takia hän ei ole voinut osallistua näyttelyidenssä avajaisiin. Banksy on myös julkaissut kirjoja joissa on kuvia hänen teoksistaan. Alla muutama kuva hänen teoksistaan :

Työn nimi on Better Out Than In.
Työn nimi on Mobile Lovers.
Banksyn työn ovat erittäin kauniita,jos graffitia edes voi kauniiksi sanoa. Ja sen kyllä näkee myytyjen teoksien hinnoista. Esimerkiksi poplaulaja Christina Aquilera osti alkuperäisen teoksen, joka esitti kuningatar Victoriaa lesbona, ja kaksi jäljennöstä 25 000 punnan hintaan vuonna 2006. Aika kallista silänruokaa minun mielestä,mutta joka tapauksessa hienoa taidetta.