torstai 23. lokakuuta 2014
SARJAKUVA
Tehätävänä oli tehdä oma versio sarjakuvastripistä. Alla työmme hedelmä ja alkuperäinen sarjakuvastrippi.
keskiviikko 8. lokakuuta 2014
Asuinalueemme Petas
Petas on vuonna 1950 rakennettu asuinalue, ja tästä se alkaa. Petaksen alkupäässä se jakautuu moneen eri tienhaaraan, jotka johtavat kukin asuinalueelle ja Petaksen päätepysäkille. Jokaisen tien varrella on omakotitaloja. Petaksen suurin osa taloista on vanhempia, mutta muutamalle tontille on rakennettu uusia taloja. Punaisella nuolella tarkoitamme Petaksen päätietä, joita pitkin kulkee myös bussilijat 2, 48, 38 ja 37. Kun jatkaa tätä päätietä pitkin, tien varrella tulee muutamia pikkuteitä, joiden varrella asuu n. 3-5 taloutta.
Tässä on Petaksen päätepysäkki. Vaikka se onkin bussilinjoille viimeinen pysäkki, Petas ei lopu siihen. Se jatkuu kahteen tienhaaraan. Molempien teiden molemmilla puolilla on taloja. Vasemman tien lopussa on hevostalli. Petaksen loppupäässä on peltoa.
Petas on suurimmaksi osaksi metsää, mutta nyt 2014 vuonna Petakseen on tehty muutoksia junarataa varten. Lähin asema Petaksesta on Vehkalan asema. Se valmistuu vuoden loppupuolella. Petas on muuttunut paljon vuosien varrella. Ennen Petasta ympäröi metsät ja vain yksi tie vei pois Petaksesta. Nyt junarataa ja työpaikkoja valmistaessa metsää on kaadettu ja rakennustöiden ajaksi on tehty toinen hiekkatie, joka on toistaiseksi asukkaiden käytössä.
Vielä muutama vuosi sitten Petaksessa oli huonot internet- ja puhelinverkkoyhteydet. Vuonna 2014 rakennettiin Petakseen pylväs, joka parantaa yhteyksiä huomattavasti. Se on ollut nyt käytössä muutaman kuukauden ajan.
Petaksella on oma yhteisö, joka pitää huolta Petaksen asioista ja kunnosta, esimerkiksi pitämällä tapaamisia kaikkien asukkaiden kesken joka pidetään aina alkusyksystä. Petaksessa on myös pidetty siivoustalkoja roskaamisen vuoksi. Kaikki ovat tervetulleita osallistumaan niihin. Petaksen asukasyhdistys kerää myös rahaa joka kuukausi (10 euroa/per jäsen) Pääset tutustumaan Petakseen nettisivulle tästä. Petaksella on myös oma Facebook sivu, josta pystyy seuraamaan Petaksen tapahtumia, sen löytää täältä. Tässä vielä muutamia kuvia Petaksesta.

For the Love of God, tässä on ihmisen pääkallo mikä on valettu platinasta ja mihin on upotettu 8 601 timanttia. |
Hirst on yrittänyt rikkoa hintaennätyksiä mm. tällä teoksella The Golden Galf - tässä teoksessa on formaldehydiin säilötty vasikka lisätyillä kultasilla osilla. |
DAMIEN STEVEN HIRST
Damien Steven Hirst on tunnettu englantilainen taiteilija. Hänet on tunnetaan muun muassa Luonnonhistoria-sarjasta, jossa hän esitteli formaldehydiin säilöttyjä eläimiä.
The Physical Impossibility of Death in the Mind of Someone Living |
Hän opiskeli Goldsmithsissa Lontoon yliopistolla. Damien luetaan Young British Artists- ryhmään, joka sai nimensä Saatchi Galleryn näyttelyjen mukaan.
Yksi Hirstin kuuluisimpia töitä on vuoden -92 The Physical Impossibility of Death in the Mind of Someone Living joka koostuu formaldehydiliuokseen säilötystä nelimetrisestä tiikerihaista.
![]() |
Lullaby Spring |
Hirstin teos Lullaby Spring huutokaupattiin vuonna 2007. Teoksesta Damien sai 14,4 miljoonaa euroa. Tämä on kallein maksettu hinta hänen töistään. Tässä teoksessa on 6136 käsin maalattua pilleriä, teos kuuluu sarjaan "lääkekaappeja".
torstai 2. lokakuuta 2014

Pablo Picasso
Oli espanjalainen kuvataiteilija.Hän oli myös monipuolinen graafikko ja kuvanveistäjä. Hän oli yksi 1900-luvun huomattavammista taiteilijoista. Erityisesti Picasso tunnetaan hänen sinisestä kaudestaan, kubistisen ja surrealistisen tyylin käytöstä sekä kollaasin ja assemblaasin käytöstä kuvataiteessa.![]() |
Avigonin naiset. Maalaus esittää viittä alastonta naista.Varsinkin kahden oikealla olevan naisen kasvot on kuvattu voimakkaasti vääristyneinä, ja ne muistuttavat primitiivisiä naamioita. |
![]() |
Pablo Picasson signeeraus |
![]() |
Pablon veistos Chicagossa. |
keskiviikko 24. syyskuuta 2014
underwater art (Jason De Caires Tyson)
Maailman merissä on useitakin vedenalaisia veistospuistoja. Kuuluisin lienee Jason de Caires Taylorin Meksikoon toteuttama The National Marine Park. Tässä vedenalaisessa veistospuistossa on esillä 450 luonnollisenkokoista ihmis- ym. hahmoja. De Caires Taylorin hanke on lähtökohdiltaan mahdollisimman ekologinen: sen yhtenä tarkoituksena on tarjota häviävien koralliriuttojen jatkeeksi keinotekoisia kiinnitysalustoja koralleille ja simpukoille.

GRAVITY
Eeppinen avaruusseikkailu vie selviytymisen astetta korkeammalle tasolle.
Sain vihdoin viime viikonloppuna katsotuksi gravityn, elokuvan jota on ylistetty maasta taivaaseen. Täytyy kyllä sanoa että ei olle lainkaan liioiteltua ylistää elokuvaa maasta taivaaseen. Alla oma arvioni elokuvasta.
Elokuva alkaa kun korjausryhmä on korjaamassa huble-teleskooppia. Kaikki sujuu hyvin kunnes houston ottaa yhteyttä korjaajiin. Korjausryhmää on lähestymässä jättimäinen avaruusromu rintama ja houston antaa käskyn lähteä välittömästi pois. Ilmenee ongelmia ja miehistö ei ehdi pois rintaman alta. Teleskooppi tuhoutuu täysin ja miestappioitakin saatiin. Eloonjääneet ovat pulassa. Kapseli jolla he saapuivat korjaamaan teleskooppia on käyttökelvoton ja heillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin lähteä kaukaisuudessa siintävää kansainvälistä avaruusasemaa kohti.
Siinä elokuvan juoni pääpiirteittäin, mutta elkää huolestuko sillä ei elokuva noin yksinkertainen ja tylsä ollut. Matkalle mahtui monia muita tapahtumia ja jännitystä piisaa loppu metreille saakka.
Omasta mielestäni elokuva oli mahtavasti toteutettu. Vaikkakin välillä meinasi tylsyys iskeä. Kaiken kaikkiaan minulla ei kyllä ole mitään muuta moitittavaa. Mahtava toteutus ja näytteliät (Sandra Bullock & George Clooney) hoitavat oman osansa elokuvan tunnelman osalta täydellisesti. Ei olisi voinut parempia näytteliöitä valita rooleja suorittamaan. Elokuva vei eeppiset selviytymistarinat astetta korkeammalle tasolle.
Suosittelen katsomaan jos et vielä ole nähnyt.
keskiviikko 17. syyskuuta 2014
Andy Warhol
ANDY WARHOL
(6.8.1928-22.2.1987)
Kuvataiteilija, elokuvantekijä, televisioesiintyjä sekä haastattelija pop-taiteeseen suuntautunut. Andy Warhol oli yhdysvaltalainen taiteilija. Hän aloitti uransa 50-luvulla mainospiirtäjänä. 60-70 luvuilla Andysta tuli suositumpi silkkipainettujen marylin monroen kasvokuvien myötä sekä underground elokuvantekijänä. Andyn töistä on maksettu kymmeniä miljoonia euroja, hänen tunnetuimpia maalauksia ovat muun muassa: Marylin monroen kasvokuvat, coca cola bottles ja elvis-sarja.


Tunnetuimpia Andyn elokuvia ovat luultavasti frankenstain ja dracula moloemmat vuodelta 1973.
Tunnisteet:
andy warhol,
art,
awsome,
marilyn monroe,
pop art
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)